torstai 8. lokakuuta 2020

YMPÄRISTÖILTA 6.10.2020

 




YMPÄRISTÖILTA



Tiistaina 6.10. Kivikon koulun väki vietti Ympäristöiltaa. Tavoitteena oli koulun piha-alueen viihtyisyyden ja turvallisuuden lisääminen pihaa siistimällä, puita karsimalla ja kasveja istuttamalla.


6A-luokan vaikuttamisprojekti koulun oppimisympäristöjen kehittämisestä sai näin suunnitelman mukaisen päätöksen ja toteutuksen koko koulun voimalla.

Luokkamme projekti lähti liikkeelle ympin aiheista, jossa halusimme parantaa koulun ulko-ja sisätiloja.  Auli-open johdolla lupa-asiat ja suunnitelmat lähtivät käyntiin ja pian aloitimme toteutuksen suunnittelun. Parasta oli, kun saimme vaikuttaa siihen, millainen koulumme pihasta tulisi ja että saimme tehdä tätä yhdessä!”( Antton 6A) “Jatkosuunnitelmiimme kuuluu mm. istuinpaikkoja ulos.”(Meri 6A) “ Tämä oli huippua, kun sai itse olla suunnittelemassa ja järjestämässä tapahtumaa!”( Annu 6A)


Iltaan oli kutsuttu sekä oppilaat että vanhemmat. Pihan viihtyisyyttä lisättiin istuttamalla kivikkokasveja, pieniä pensaita sekä muutama pihlaja.

 Mukana oli myös Kivikon koti- ja kouluyhdistys, jotka myivät makkaraa ja mehua. Vieraaksemme oli pyydetty myös Perämeren Jätehuollon tiedottaja Satu Keski-Antila, joka kertoi jätteiden kierrätyksestä. 


Illan aikana koulun pihalla työskenteli kymmeniä oppilaita, huoltajia sekä koulun henkilökuntaa yhdessä. Aikaa jäi myös kuulumisten vaihtamiselle, katuliiduilla piirtämiselle sekä jalkapallo-otteluille, joita 6 A-luokan oppilaat ohjasivat areenalla.



Ilta oli menestys ja tunnelma oli lämmin. Jälleen kerran tuli todistetuksi, että yhdessä saamme paljon aikaiseksi. Hyvä Kivikko! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

iCare-logokilpailun satoa ja voittaja

 iCare-logokilpailuun osallistuminen oli ilahduttavan aktiivista, monessa luokassa piti järjestää esikarsinta, jossa valittiin korkeintaan k...