tiistai 27. lokakuuta 2020

iCare-logokilpailu käynnistyy

Maanantaina 26.10. Kivikon KV-tiimin Eeva, Rita ja Sanna-Pauliina pitivät koululle yhteisen päivänavauksen Meetissä. Päivänavauksessa esiteltiin alkanutta iCare Erasmus+ hanketta ja julkaistiin hankkeen logokilpailu. Kilpailuaikaa on 13.11. asti, jolloin valitaan koulumme töistä yksi edustamaan Kivikkoa kansainvälisessä logokilpailussa.

 




torstai 15. lokakuuta 2020

6A-luokan vaikuttamisprojekti

Kivikon 6a-luokka toteuttí Auli-open johdolla monialaisen oppimiskokonaisuuden, jonka aiheena oli Oman oppimisympäristön viihtyisyyden lisääminen, kestävä kehitys ja luonnon moninaisuus.

Oppimiskokonaisuudessa yhdistyivät ympäristöopin, liikunnan, kuvataiteen, suomen kielen ja kirjallisuuden sekä liikkunnan sisällöt ja tavoitteet.

1. Suomen luonnon päivän tapahtuman järjestäminen koululla

Tavoite: syksyisestä luonnosta nauttiminen, luonnon esteettisyyden ja moninaisuuden huomaaminen, erätaitojen oppiminen, turvallisuus ja yhdessäolo

Koulun lähiympäristöön järjestettiin aistipolku, jossa naru johdatteli reitillä rastilta toiselle ja rasteilla oli eri aistein tunnistettavisa asioita; kasveja, tuohta, esineitä, ääniä ja tuoksuja. 6A:n oppilaat ohjasivat rasteilla muita oppilaita. Lisäksi koulun pihalla oli oli nuotiopaikat, joissa oppilaat paistoivat vaahtokarkkeja.

2. Vaikuttamisprojekti

Tavoite: Oppilaiden oman vaikuttamisen mahdollisuudet, oman oppimisympäristön kehittäminen, yhteistyön lisääminen

Oppilaat työstivät toteutettavia ideoita suomen kielen, ympäristöopin ja kuvataiteen tunneilla.

  • Mietittiin uusia ideoita ympäristön säästämiseksi koulussamme. Oppilaat toteuttivat ruokalan seinälle julisteita aiheista ilmastonmuutos, energian säästäminen, ruokahävikki, ystävyys vs. kuluttaminen.
  • Koulun sisätilojen viihtyisyyttä lisättiin mm. ruokalan pöytien värikkäillä liinoilla.
  • Koulun pihan viihtyisyyttä lisättiin järjestämällä ympäristöilta.














.

torstai 8. lokakuuta 2020

YMPÄRISTÖILTA 6.10.2020

 




YMPÄRISTÖILTA



Tiistaina 6.10. Kivikon koulun väki vietti Ympäristöiltaa. Tavoitteena oli koulun piha-alueen viihtyisyyden ja turvallisuuden lisääminen pihaa siistimällä, puita karsimalla ja kasveja istuttamalla.


6A-luokan vaikuttamisprojekti koulun oppimisympäristöjen kehittämisestä sai näin suunnitelman mukaisen päätöksen ja toteutuksen koko koulun voimalla.

Luokkamme projekti lähti liikkeelle ympin aiheista, jossa halusimme parantaa koulun ulko-ja sisätiloja.  Auli-open johdolla lupa-asiat ja suunnitelmat lähtivät käyntiin ja pian aloitimme toteutuksen suunnittelun. Parasta oli, kun saimme vaikuttaa siihen, millainen koulumme pihasta tulisi ja että saimme tehdä tätä yhdessä!”( Antton 6A) “Jatkosuunnitelmiimme kuuluu mm. istuinpaikkoja ulos.”(Meri 6A) “ Tämä oli huippua, kun sai itse olla suunnittelemassa ja järjestämässä tapahtumaa!”( Annu 6A)


Iltaan oli kutsuttu sekä oppilaat että vanhemmat. Pihan viihtyisyyttä lisättiin istuttamalla kivikkokasveja, pieniä pensaita sekä muutama pihlaja.

 Mukana oli myös Kivikon koti- ja kouluyhdistys, jotka myivät makkaraa ja mehua. Vieraaksemme oli pyydetty myös Perämeren Jätehuollon tiedottaja Satu Keski-Antila, joka kertoi jätteiden kierrätyksestä. 


Illan aikana koulun pihalla työskenteli kymmeniä oppilaita, huoltajia sekä koulun henkilökuntaa yhdessä. Aikaa jäi myös kuulumisten vaihtamiselle, katuliiduilla piirtämiselle sekä jalkapallo-otteluille, joita 6 A-luokan oppilaat ohjasivat areenalla.



Ilta oli menestys ja tunnelma oli lämmin. Jälleen kerran tuli todistetuksi, että yhdessä saamme paljon aikaiseksi. Hyvä Kivikko! 


iCare-logokilpailun satoa ja voittaja

 iCare-logokilpailuun osallistuminen oli ilahduttavan aktiivista, monessa luokassa piti järjestää esikarsinta, jossa valittiin korkeintaan k...