Tiistaina 29.9. Erasmus+ iCare-hankkeen kumppanimaiden opettajat esittäytyivät etäyhteyden välityksellä toisilleen. Kuulimme myös, miten korona vaikuttaa koulujen arkeen eri maissa. Osa ei ole vielä päässyt edes aloitamaan lukuvuotta, osassa maista maskit ovat käytössä sekä opettajilla että oppilailla ja kaikkialla ryhmät pyritään pitämään erillään. Toivottavasti korona on pian muisto vain ja hankkeen suunnitellut tapaamiset toteutuvat ihan livenä!
Kivikon koulu on Kemissä sijaitseva kaksisarjainen 1.-6. -alakoulu. Koulumme on Unesco-koulu ja kuulumme myös pohjoissuomalaisten Unesco-koulujen Polaris-verkostoon. Kestävä kehitys ja kansainvälisyys ovat keskeinen ja tärkeä osa koulumme arkea. Olemme kuluvana lukuvuonna mukana kahdessa Erasmus+ hankkeessa. Tässä blogissa pääset tutustumaan koulumme Unesco-toimintaan ja kansainvälisyyshankkeisiin.
tiistai 29. syyskuuta 2020
maanantai 28. syyskuuta 2020
Euroopan kielten päivä 26.9.2020
Euroopan kielten päivää vietettiin lauantaina 26.9. mutta iCare-koulut aloittivat vieton jo edellisellä viikolla laulamalla laulun Jaakko-kulta omalla kielellään. Laulut videoitiin ja jaettiin iCaren Youtube-kanavalla. Jatkossa voimme harjoitella laulamaan laulua jollakin vieraalla kielellä, ehkäpä uskallamme jopa videoida tuotoksen...
Tässä Kivikon ekaluokkalaisten Jaakko-kulta:
iCare-logokilpailun satoa ja voittaja
iCare-logokilpailuun osallistuminen oli ilahduttavan aktiivista, monessa luokassa piti järjestää esikarsinta, jossa valittiin korkeintaan k...
-
Tiistaina 29.9. Erasmus+ iCare-hankkeen kumppanimaiden opettajat esittäytyivät etäyhteyden välityksellä toisilleen. Kuulimme myös, miten kor...
-
YMPÄRISTÖILTA Tiistaina 6.10. Kivikon koulun väki vietti Ympäristöiltaa. Tavoitteena oli koulun piha-alueen viihtyisyyden ja turvallisuude...
-
Maanantaina 26.10. Kivikon KV-tiimin Eeva, Rita ja Sanna-Pauliina pitivät koululle yhteisen päivänavauksen Meetissä. Päivänavauksessa esitel...
